Yleisesti hoidoistani
Jokainen ihminen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi, hyväksytyksi ja kosketetuksi juuri sellaisena kuin on. Tämä on kuitenkin valitettavan harvoille mahdollista arkipäivän ihmissuhteissa, koska usein koemme, että meiltä odotetaan jotain tai meidän toivotaan olevan tietynlaisia. Toivon Rosen-menetelmässä tärkeän hyväksyvän läsnäolon välittyvän kaikissa hoidoissani tavalla, joka mahdollistaa sinun pysähtyä olemaan vain sinä itse, juuri sellaisena kuin olet, vailla mitään yritystä. Välitän hoidoissani maailmankaikkeuden hyväksyvää rakkautta, jonka koen nostavan hoidettavassa esiin hänen kauniit ja hyvät puolensa, ja näin antaa noille ominaisuuksille lisää voimaa. Toisaalta tämä kaiken valaiseva pyyteetön rakkaus auttaa hoitoon tulevaa ihmistä kohtaamaan kipeitäkin tunteita, hyväksymään ne osaksi omaa kokemusmaailmaansa ja muuntamaan ne vähitellen itselleen voimaa antaviksi. Hoitojen yhteydessä käymissäni keskusteluissa vaikuttaa aina myös NLP:n ajattelutapa, joka etsii kaikesta hyvää ja vahvistaa sitä mikä jo toimii. Tavoitteena on siis tuoda toiveikkuutta tulevaisuudennäkymiin.
Nettiajanvaraus osoitteessa: www.vello.fi/ajatusvoima ja palveluja on mahdollista saada niin suomeksi, englanniksi kuin ruotsiksikin. Ellei sopivaa aikaa löydy tai tahdot sopia eri menetelmiä yhdistävästä sessiosta tai etähoidosta/-coachauksesta, niin olethan yhteydessä satu.elina (at) ajatusvoima.com tai puh. 050-431 1034
Rosen-menetelmä
Rosen on itsetuntemusmenetelmä, jossa terapeutin hyväksyvä kosketus antaa sinulle tilaa olla oma itsesi ilman vaatimuksia; ja kehollesi vapauden irrottaa jännityksistä, joita se on joskus menneisyydessä ottanut kantaakseen. Menetelmä perustuu fysioterapeutti Marion Rosenin oivallukseen siitä, että ne tunteet joita emme pysty niiden syntyhetkellä täysin kohtaamaan ja purkamaan, voivat kertyä kehoomme lihasjännityksiksi. Nämä jännitykset voivat kroonistua niin, että vaikka tunteet herättänyt elämänvaihe on ohitse, niin keho ei huomaa että se voi päästää jännitykset jo menemään. Rosen-terapeutin hyväksyvä läsnäolo ja lempeä kosketus antavat kehollesi mahdollisuuden tulla tietoiseksi ja vapauttaa näitä jännityksiä. Sinun ei välttämättä tarvitse edes tietää mistä ne ovat syntyneet, eikä niitä tarvitse analysoida, vaan voit luottaa kehosi viisauteen – se muistaa sellaistakin minkä mielesi on jo unohtanut ja tekee parhaansa sinua suojellakseen. Rosen-menetelmä käynnistää prosessin, joka luo sinulle tilaa olla enemmän oma aito itsesi ilman, että rajoitat itseäsi ulkopuolelta tulevien vaatimusten mukaiseksi.
Rosen-terapia kestää noin tunnin ja sen hinta on 60€ (pienituloisille 50€). Voit ostaa myös viisi hoitoa kattavan hoitopaketin hintaan 250€ (pienituloisille 225€). Hoitopakettiin voit valita Rosen-kehoterapian lisäksi muitakin hoitojani oman valintasi mukaan.
NLP Coaching
NLP koutsauksen tarkoituksena on saada sinut oivaltamaan sellaista, mitä et tiennyt tietäväsi ja huomaamaan itsessäsi sellaisia voimavaroja, joista et ennen ollut kovin tietoinen. Meissä jokaisessa on paljon enemmän kuin mitä itsekään tiedämme, ja pystymme paljon enempään kuin mitä uskomme. NLP coach on kuin ystävä, joka näkee sinussa olevan voiman, uskoo ja luottaa sinuun ja osaa kysymyksillään nostaa esiin sinussa ennen uinumassa ollutta tietoa. Hän voi myös saada sinut näkemään tilanteesi uudesta näkökulmasta ja vahvistaa uskoasi tulevaan. NLP koutsaus sopii erityisen hyvin silloin, kun tunnet olevasi tienhaarassa tai etsimässä uutta näkökulmaa haastavalta tuntuvaan tilanteeseen.
NLP coaching kestää noin tunnin ja sen hinta on 60€ (pienituloisille 50€). NLP koutsauksen voi tehdä myös etänä. Jos olet kiinnostunut coachauksesta, niin ole yhteydessä ja kerro tilanteestasi, jotta voimme suunnitella juuri sinulle sopivan lähestymistavan.
Energiahoito
Kaikki elävä on pohjimmiltaan värähtelyä ja luonnostaan se toimii täydellisesti. Ympäristön ja elämän stressaavat tekijät voivat meillä ihmisillä kuitenkin saada tuon värähtelyn epätasapainoon ja siksi sitä on välillä hyvä tasapainottaa.
Energiahoidossa avaamme yhteydet valomaailmoihin ja täytämme tilan maailmankaikkeuden hyväksyvällä rakkaudella. Kutsumme sinun korkeamman tietoisuutesi ohjaamaan energiavälitystä, johon osallistuvat sinun henkioppaasi ja enkelisi muiden rakkaudellisten valo-olentojen kanssa. Tämä hoito tasapainottaa energiakehoasi ja tarpeen mukaan purkaa sieltä pois sellaista mikä ei tee sinulle hyvää sekä vahvistaa juurtumistasi fyysiseen kehoon, omaan voimaasi ja sielutietoisuuteesi. Voimme myös tarkastella ja vapauttaa energiasidoksia ihmissuhteista, jotka ovat vieneet sinulta voimaa.
Energiahoidossa hyödynnän oppeja, joita olen saanut nelivuotisessa Enkelten Koti koulun energiaparantajakoulutuksessa, äänienergiahoitaja-koulutuksessa sekä henkisen terapian koulutuksessa. Kaikki tapahtuu sinun korkeammaksi parhaaksesi ja voimme myös aktivoida symbolipaketin tukemaan toiveidesi täyttymistä.
Energiahoidon voi tehdä myös etänä ja usein silloin saan hoidon aikana enemmän mielikuvia hoidettavani tilanteesta kuin lähikontaktissa tehtävässä hoidossa. Tällöin puhun mielelläni hoidettavan kanssa ennen energialähetystä yhteyden luomiseksi ja hoidon jälkeen saat joko puhelimessa tai kirjoitettuna tietoosi sen mitä hoidon aikana minulle näytettiin. Etäenergiahoidon hinta on 50€ ja voit varata siihen ajan soittamalla tai laittamalla viestiä.
Lähikontaktissa tapahtuva energiahoito kestää noin tunnin ja sen hinta on 60€ (pienituloiselle 50€). Voit ostaa myös viisi sessiota kattavan hoitopaketin hintaan 250€ (pienituloisille 225€). Hoitopakettiin voit valita energiahoidon lisäksi muitakin hoitojani oman valintasi mukaan.
Tunnetaideterapia
Tunnetaideterapiassa sinun tiedostamaton tietosi pääsee puhumaan maalaamisen kautta. Pyrimme ensin hiljentämään mielen, joka usein on sisäisen tietomme tiellä; luomme yhteyden kehoon ja sitten maalaamme käsin vesiliukoisilla väreillä suurelle paperille sen, mitä käsiemme kautta tahtoo siihen virrata. Lopputulos ei välttämättä näytä esittävän mitään, mutta paperilla elävien värien leikki voi antaa sinulle uusia näkökulmia asiaan, jota olet mielessäsi pohtinut. Lisäksi sen herättämien tunnelmien puhuminen ääneen voi tuoda uutta ymmärrystä tilanteesta. Maalaaminen voi myös olla hauskaa ja vapauttavaa, sekä auttaa luomaan yhteyttä omaan luovuuteen muillakin keinoin ilmaistavaksi.
Tunnetaideterapiassa voimme käydä läpi tämänhetkistä elämäntilannettasi, tutkailla koko elämänkaartasi tai muutaman kerran jälkeen myös sukeltaa menneiden sukupolvien meille perintönä jättämiin tunnetaakkoihin, jos tunnet kutsun sellaisten puhdistamiseen. Tällaiseen työskentelyyn voin tuoda lisähelpotusta energiahoidon keinoin.
Yksilölliseen tunnetaideterapiaan kannattaa varata vähintään 1,5 tuntia aikaa ja hinta on 70€ (pienituloiselle 60€). Menetelmä sopii hyvin myös parityöskentelynä ihmissuhteen dynamiikan tutkimiseen tai toteutettavana ryhmässä, jolloin ryhmän jäsenet saavat tunteidensa käsittelyyn tukea ja peilausta toisistaan. Ota yhteyttä, jos tahdot varata session itsellesi tai ryhmällesi, niin mietitään yhdessä millainen sessio palvelee tätä tarkoitusta parhaiten tilanteessasi / tilanteessanne.
Koko kehon vyöhyketerapia
Koko kehon vyöhyketerapiassa kartoitetaan ja tasapainotetaan koko kehon toimintaa heijastealueita käsittelemällä. Tavoitteena on purkaa syntyneitä jännityksiä ja parantaa kehon toimintaa siellä, missä se syystä tai toisesta on mennyt epätasapainoon. Ihanteellisesti aktivoimme kehon kyvyn korjata itse itseään niin, ettei mahdollisesti kehittymässä oleva häiriö koskaan etene sairauden asteelle. Vyöhyketerapia on siis erinomainen tapa purkaa kehosta pois stressaavan elämän aiheuttamaa kuormitusta. Vyöhyketerapialla voidaan myös heijastealueita käsittelemällä hoitaa kehosta sellaisia kipeitä paikkoja, joihin ei voi suoraan koskea.
Olen loppuvaiheessa koko kehon vyöhyketerapian opinnoissani Medika Novassa ja teen harjoitushoitoja edulliseen 50€ hintaan. Tarjoan myös kahdeksan hoidon sarjaa yhteishintaan 320€. Tällaisella pidemmällä hoitoprosessilla voidaan fyysisten vaivojen helpottamisen lisäksi keskittyä purkamaan kehosta pois sinne elämän aikana varastoituneita negatiivisia uskomuksia ja edistää uusien, sinua paremmin palvelevien reaktiomallien rakentumista. Yhden hoidon kesto on n. 75 minuuttia. Jos sinulla on jokin vakavampi terveydellinen ongelma, niin pyydän ystävällisesti sinua olemaan yhteydessä ennen hoitoajan varausta, jotta voin varmistaa hoidon turvallisuuden sinun tapauksessasi. Huomioithan myös, että vyöhyketerapiaa ei suositella jos olet saanut jonkin rokotteen viimeisen kahden viikon aikana.