tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

18.6.2007

Aika ja ajatukseni ovat juosseet viime aikoina niin lujaa, että minulle syntyi tarve tehdä selvä suunnitelma sille mitä olen tekemässä – siis selkiyttää päämääräni elämälle, jotta osaan keskittyä niihin asioihin, jotka vievät kohti noita päämääriä. Tässä tarkoituksessa vietin antoisan viikonlopun pohtien millaista elämää haluan tulevaisuudessa elää. Saadakseni minua eri suuntaan juoksuttavassa arjessa jotain aikaan, on minulla oltava vahva tahto johonkin, minkä näen selkeänä visiona edessäni tulevaisuudessa. Tämän visioita luovan viikonlopun päätteeksi menin tämän kesän sunnuntai-iltaiseen tapaani Laurilan lavalle ensin Sekahaun tanssikurssille ja jäin sitten tanssimaan loistavan Varjokuvan soittaessa. Minun ei ilokseni tarvinnut montaa tahtia istua seinustalla vain ihailemassa Varjokuvan poikia, sillä paikalla oli paljon tanssitaitoisia miehiä, jotka ystävällisesti pyörittivät minua ja muita naisia tanssilattialla. Tunnelmani kuitenkin ylättäen muuttui kun alkoi naistenhaku, enkä kertakaikkisesti saanut itseäni ylös penkistä hakemaan ketään tanssimaan. Tajusin jonkin alitajuisen jutun estävän minua ja aloin pohtia mistä ihmeestä tuo tunne nousee. Ihaillen katselin kuinka toiset naisista suorastaan juoksivat tarttumaan loistavien tanssijoiden käteen, enkä voinut ajatellakaan itse sellaista tekeväni: olin varma, että sotkeudun jalkoihini jos haen jonkun sellaisen miehen tanssiin. Toisaalta en pystynyt hakemaan niitä minuakaan hakeneita miehiä, joiden kanssa tanssi oli sujunut hyvin, eikä kyse ollut mitenkään siitä etten olisi halunnut heidän kanssaan tanssia. Ehkä taustalla vaikuttaa kasvatukseni malli siitä että mies vie ja myös omista kokemuksistani nouseva hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko – hassua kyllä, sillä tässä on kuitenkin kyse vain yhdestä tanssista! Viimeisellä naistenhaun tahdilla viimein pakotin itseni kävelemään yhden minulle tuntemattoman miehen luo, eikä mitään kamalaa tapahtunut – en siis saanut pakkeja, enkä edes seonnut askeleissani. Tajusin vasta tänään elämäntaidon valmentaja-ystäväni kanssa jutellessani, että tästä minun on hyvä ottaa kehitysprojekti itselleni – jäädä lavalle aina naistenhaun ajaksi ja pakottaa itseni myös hakemaan miehiä. Tämähän on juuri sen tahtotilan vahvistamista, joka on saanut minut tulemaan tanssilavalle: tahdon tanssia. Miksi ihmeessä minun on siis vaikea olla ”tyrkyllä” tanssiinkutsua odottavien naisten rivissä, vaan mieluummin vetäydyn jonkun selän taa? Näitä tiedostamattoman mielen käsittämättömiä lukkoja kun saan purettua, niin elämäni on varmasti huomattavasti helpompaa voidessani toimia loogisesti sen mukaan mitä tietoinen mieleni tahtoo. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä, sillä elämä tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia kun olemme jonkin läksyn oppineet. Ensin meidän on kuitenkin annettava ajatustemme lentää sinne mihin tahdomme mennä, jotta tiedämme mihin suuntaan lähteä ja mihin mahdollisuuksiin tarttua.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: