tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

29.6.2007

Istun junassa katsellen sateen kirkastamassa maisemassa vihreän eri sävyjä ja lehmiä nauttimassa ruohoa uudelleen kajastavan auringon lämmittämässä illassa. Tällainen näky tuntuu pysäyttävän ajankulun ja toivon voivani kulkea ympäri kesä-Suomen katselemassa tätä kauneutta..

Pohdin kuinka tänään kaikki asiat ovat tuntuneet sujuvan kuin itsestään: olen ollut kaikkialla viime hetkellä, mutta lopulta juuri oikeaan aikaan ja junassa minua vastapäätä istuu ihminen, jonka aiemmin päivällä näin vilaukselta ja jälkeenpäin harmittelin etten saanut tilaisuutta hänen kanssaan puhua – toivon, että asiat virtaisivat aina näin vaivatta. Tai ehkäpä ne virtaavatkin aina silloin kun olemme tekemässä asioita, joita meidän on tarkoitettu tekevän. On vain merkillistä kuinka vaikeaa näitä asioita on joskus tunnistaa – onko se sitten egomme, joka tahtoo tehdä jotain muuta kuin sitä missä voimme tätä maailmankaikkeutta parhaiten palvella.

Marittan kirjoittama palaute naistentansseista herätti minut ajattelemaan kuinka helposti tosiaan lähdemme pois tilanteista, jotka herättävät meissä epämiellyttäviä tunteita. Tai ellemme pääse pois tilanteesta, niin pyrimme jättämään nuo tunteet huomiotta. Ja kuitenkin ainut keino päästä näistä tunteista eroon, on kohdata ne hyväksyvästi. Luin juuri jostain, että naamiokäytös herättää naamiokäytöstä ja tajusin kuinka kovin totta se on. Ellen uskalla kohdata omia tunteitani, vaan piiloudun ikäänkuin naamion taakse näyttäen ulospäin jotain muuta kuin mitä sisälläni tunnen, niin ympäristönikin toimii helposti epäaidosti. Ja minä toivon saavani elää aidossa ympäristössä. Juuri tällaisessa ohi vilistävässä maalaismaisemassa, ilman mitään rooleja ja näyttämisen tarvetta. Aidosti läsnä tässä hetkessä. Se on niin yksinkertaista ja kuitenkin joskus niin kovin vaikeaa - on vaikea tunnustaa, että minä olen vain ihminen kaikkine puutteineni, mutta riitän juuri tällaisena, koska enempään en pysty.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: