tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

13.7.2008

Tänä aamuna mennessäni ulos mökin taakse kuulin hiljaisuudesta kuinka lähistöllä solisee pieni puro. Vasta sillä hetkellä todella ymmärsin miksi minun piti tulla tänne Lapin rauhaan yksinäni: sisäinen ääneni, jota Satu Elinan monta elämää elänyt sielu minulle puhuu on vielä niin vaimea, etten pysty sitä kuulemaan muiden ihmisten läsnä ollessa. Olen ilmeisesti lapsesta asti opetellut aistimaan mitä ihmiset minulta toivovat pelätessäni ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen. Kesän alusta asti olen harjoitellut sisäistämään Oshon ohjetta siitä, ettei pidä tehdä mitään odottaen vastapalvelusta tai velvollisuudentunnosta ja olen saanut itseni moneen kertaan kiinni tuosta velvollisuudentunnosta. Toisaalta olen opetellut tuntemaan rakkaudellista ystävyyttä sellaisiakin ihmisiä kohtaan, joiden tekoihin voisin persoonana olla loukkaantunut ja olen todennut sen aikaansaavan hämmästyttäviä muutoksia toisen käyttäytymisessä. Vaikka eihän sen pitäisi olla yllätys – jokainen kai tietää ettei loukkaukseen kannata vastata loukkauksella, mutta kuinka helposti sellaiseen kierteeseen kuitenkin ajaudumme.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: