tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

18.8.2008

Pilvinen ja tuulinen viikonloppu alkoi ihanasti loppuaan kohti lämmetä ja tyyntyä, mikä sopi loistavasti jo perinteeksi muodostuneille täydenkuun Nia-jameille Littoisten järven rannassa. Haravoimme hiekan sileäksi paljaille jaloillemme ja sytytimme rantaviivaan 13 soihtua valaisemaan hämärtyvää iltaa. Tilasimme kuun nousemaan järven ylle tanssiessamme, mutta se ei noudattanut tilaustamme. Sen tilalla saimme katsella elosalamien välähdysten leikkiä taivaalla – kuin täysikuu olisi aloittanut ilotulituksen jossain kaukaa.. Ehkäpä tarvitsimme salamoiden tulikeijujen energiaa polttamaan pois kaiken vanhan, jonka symbolisesti tanssin aikana karistelimme harteiltamme – näin pääsimme turhasta taakasta ja vapautimme tilaa kaikelle uudelle mitä tämä alkava syksy tuo meille jokaiselle tullessaan. Tanssin kuluessa ilta pimeni pimenemistään ja kun musiikki loppui kulkivat jokaisen askeleet vaistomaisesti vesirajaan. Jäljellä oli vain hiljainen veden kohina, jonka rantaan huuhtoutuvat aallot rikkoutuessaan kauniisti synnyttivät. Sinne huuhtoutui kaikki tarpeeton ja aikansa elänyt. Koko rannan peseytymisen varmisti sade, joka alkoi putoilla välkkyvältä taivaalta, kun olimme saaneet tavaramme kerättyä. Kaunis kokemus taas kerran. Ja kerätyt maksut menevät hyvään tarkoitukseen Unicefin lastenrahastoon eniten apua tarvitsevien auttamiseen.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: