tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

14.5.2012

Kevät on taas huumannut minut elinvoimallaan. Kaikkialta puskee vihreää ja lintujen laulussa soi riemu siitä, että saamme olla elossa. Se ei ole itsestäänselvyys ja tänä keväänä muistan olla siitä erityisen kiitollinen, koska menetin alkukeväästä yllättäen hyvän ystäväni. Jokainen päivä siis kannattaa elää sillä ajatuksella, ettei näitä riitä rajattomasti, vaan tämä elämä on nyt ja tässä, ja siitä voi nauttia tässä hetkessä..

Tänä keväänä minulla on kaikki aika tehdä asioita, joita aidosti tahdon tehdä. Se tarkoittaa hoitojen tekemistä, lisäopiskelua ja kurssien kehittelyä, sekä pysähtymistä luonnon äärelle kuuntelemaan tuulta puissa ja laineen liplatusta rannassa. Se on elämää. Nykyään olen aina vain useammin sanaton, koska elämässäni tuntuu tapahtuvan asioita, joille ei ole selityksiä, enkä siis tahdo rajoittaa niiden kokemista sovittamalla niitä vanhoihin kaavoihin. Luotan siihen, että kokemusmaailmamme ja tietoisuutemme on laajenemassa ja tahdon olla kokemassa mitä se mahdollistaa. Tajusin jokin aika sitten, että suurinta vapautta on saada itse määritellä oma todellisuutensa - siis ettei minun tarvitse mukautua yhteiskunnan yleiseen näkemykseen, vaan voin luottaa omaan sisäiseen tietooni ja tuntemuksiini. Ja elää niiden mukaan - vapaudessa.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: