tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

6.9.2018

Olen tehnyt töitä lähihoitajana viimeiset viisi vuotta. Lähdin opiskelemaan tätä ammattia, koska olen täydentävien hoitojen kautta kokenut itse paljon positiivisia muutoksia elämässäni ja tunsin, että minulla on hyvä olla myös jokin virallisen terveydenhuollon koulutus tehdessäni itse näitä täydentäviä hoitoja. Olen työskennellyt pääasiassa vanhusten kanssa ja suuren osan aikaa kotipalvelussa, jossa lähihoitaja työskentelee lähellä ihmistä tukien tätä sekä henkisesti että fyysisesti selviämään arjestaan. Rakastan ihmisten kohtaamista, vaikka joskus se on haastavaa, koska asiakkaan tarpeet saattavat tuntua olevan niin ylitsevuotavia ettei kukaan pysty niitä täyttämään. Uskon usein tällaisessa tapauksessa olevan kyse siitä, että jokin syvällä oleva tarve on naamioitunut toiseen asuun, esim. turvattomuuden tunnetta asiakas ei tunnista tai tunnusta, vaan vaatii jotain muuta pystyäkseen sitomaan hoitajan luokseen mahdollisimman pitkäksi aikaa. Ja aika on se kysymys - paljonko on aikaa kenellekin. Usein asiakkaan saama aika on mitoitettu hänen fyysisten tarpeidensa mukaan, mutta ei kata hänen henkisiä tarpeitaan. Tällaisissa tapauksissa suunniteltu hoitoaika helposti ylittyy, jos hoitaja kuuntelee asiakasta herkällä korvalla ja pyrkii kohtaamaan hänet myös henkisesti. On palkitsevaa kokea voivansa kohdata asiakas ja olla hänelle tueksi, mutta toisaalta näiden kohtaamisten vaatima aika usein kiristää työaikataulua suunnitellusta ja lisää hoitajan stressiä sitä kautta. Olen nähnyt liian monien hoitajien ehkä tästä syystä sulkevan itseään energeettisesti kohtaamiselta - näin he suorittavat vain fyysisen tason tehtävät, mutta asiakas - ihminen jää todellisuudessa kohtaamatta. Tätä koin myös lähihoitajan koulutuksen tukevan - varsinainen ihmisten kohtaaminen jätettiin minun kokemukseni mukaan suurimmalta osin käsittelemättä, enkä tiedä onko ajatuksena, että se on meidän ihmisten luontainen kyky vai että sen jokainen oppii kyllä työnsä kautta. Käymissäni täydentävän hoidon koulutuksissa tämä kohtaaminen on kuitenkin ollut merkittävässä roolissa ja pidän tärkeänä myös tiedostaa sen merkitys. Lääketieteessä se luokitellaan usein placebo- eli näennäisvaikutukseksi, eli se että ihminen kokee tulleensa kohdatuksi ja sen vuoksi kokee voivansa paremmin on oikeastaan huijausta - ihminen on huijattu kokemaan saaneensa hoitoa. En ymmärrä tätä - miksi pidetään huijauksena sitä, että ihminen kokee saavansa avun? Koska kaksoissokkotutkimuksilla ei voida todentaa mikä sen aiheutti? Hoitotapahtuma on paljon laajempi kuin se mitä tapahtuu fyysisessä todellisuudessa. Koko ihminen on siinä mukana - henkisenä, mentaalisena ja tuntevana olentona. En ymmärrä miksi se virallisessa terveydenhuollossa kielletään - ai niin, se on liian mutkikasta tutkittavaksi tieteellisesti luotettavasti, eli sitä ei virallisesti ole olemassa. Onneksi sen voi silti kokea.



Tilaa uutiskirje sähköpostiin: