tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

7.7.2018

Metsä on minulle tärkeä latautumispaikka. Se vetää huomaamattaankin puoleensa. Iniössä asuessani rakastin siellä olevaa luontopolkua ja menin sinne aina kun mahdollista - kävin siellä siis lenkillä lähes joka päivä kesät talvet. Hyvin tallattu polku kulkee metsän halki rantakallioille ja takaisin - saaren korkeimpaan kohtaan, josta näkee kauas merelle. Enontekiöllä asuessani lähdin lähes päivittäin hölkkäämään tai hiihtämään suoraan kotiovelta metsään - kitukasvuisen suon laitaan, jossa tosin oli hiekkamaalla suuriakin mäntyjä. Siellä kaipasin tunturimaisemia, jotka olivat päivittäiselle lenkilleni liian kaukana. Nyt Turun mökillä ollessani luonteva hölkkälenkkini kulkee pitkin maantietä, mutta välillä aina poikkean tieltä metsään ja tänään tajusin metsäpolulle astuessani myös muistavani aina uudelleen asiat, joita olen tuolla metsässä miettinyt. Ehkä siis huomaamattani menen metsään aina kun mielessäni etsin ratkaisua johonkin asiaan. Metsässä tulee helposti pysähdyttyä: kuuntelemaan luonnon ääniä tai poimimaan suuhunsa vaikka muutaman mustikan. Parasta antia minulle ovat kohtaamiset metsän eläinten kanssa, joista tosin tänä kesänä parhaan kokemuksen sain viime viikolla sadepäivänä ihan mökin terassilla. Menin ovesta ulos kuuntelemaan miksi linnut sirkuttavat niin kovasti. Kaksi pientä linnunpoikasta istui lähikoivussa ja teki ilmeisesti ensimmäisiä lentoharjoitteluitaan. Toinen niistä lennähti terassille ensin ohitseni ja sitten laskeutui lepäämään kädessäni olleen puhelimen päälle. Hetken siinä katselimme toisiamme ja minä koetin rauhoittavasti linnulle puhella ettei ole mitään hätää - linnunpoika sirkutti minulle muutaman kerran vastaukseksi ja jatkoi lentomatkaansa takaisin koivuun. Tänään metsälenkilläni palokärkipariskunta tuli jo toistamiseen näyttäytymään minulle kuin niillä olisi jotain kerrottavaa ja yhtenä päivänä orava juoksi edelläni tiellä - kun pysähdyin sitä katsomaan sekin seisahtui ja jäi silppuamaan käpyä keskelle tietä kuin osoittaen, että se voi silputa tässä tätä käpyä kaikessa rauhassa ja saa ihmisetkin pysähtymään turvallisen välimatkan päähän itsestään. Tunnen, että kun tarkkailen luontoa, niin usein näen siinä jonkin osan itsestäni selkeämmin tai uudessa valossa - siksi kai minulle on niin tärkeätä mennä metsään ja onhan se ihan tutkitustikin edullista meidän terveydellemme. Mennään siis metsään.



Tilaa uutiskirje sähköpostiin: