tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

21.12.2017

Talvipäivänseisaus tuntuu minusta tänä vuonna merkittävältä. Tämä päivä ja vuodenvaihde yleensäkin on hyvää aikaa kääntyä sisäänpäin ja tutkia mitä kuluneesta vuodesta jää käteen. Mitkä olivat positiivisia kehityssuuntia ja mitkä asiat ovat tulleet tiensä päähän tai eivät enää palvele meitä, jolloin niistä on hyvä päästää irti ennen siirtymistä uuteen vuoteen. Mielenkiintoista kyllä täällä ympäri vuoden valossa kylpevässä Sri Lankassakin luonto on järjestänyt olosuhteet sisäänpäin kääntymiseen, sillä eilen satoi vettä koko päivän ja tänäänkin raskaana roikkuvat pilvet ovat vapauttaneet muutaman sadekuuron - on siis aikaa istua katoksen alla ja pohtia elämäänsä.

Olemme olleet Sri Lankassa jo 1,5 kuukautta. Ensimmäiset viikot minulla meni sopeutuessa trooppiseen ötökkämaailmaan, koska löysimme asuinpaikaksemme muutaman vanhaa aikaa henkivän talon, joissa oli luonto ympärillä ja osin myös sisällä talossa. En tuntenut oikein voivani rentoutua asuessani saman katon alla kämmenen kokoisten hämähäkkien ja torakkalauman kanssa. Sen jälkeen löytämämme vastavalmistunut talo tuntuu ihan paratiisilta ja kun asetuimme tähän koko joulukuuksi, niin olen myös ehtinyt laskeutua sisimpääni ja huomata, että olin viime vuosien opiskelu- ja työputken aikana ehtinyt kadottaa osittain tunteen siitä kuka oikeastaan olen ja mitä tahdon elämässäni tehdä. Uskon monen jakavan tämän kokemuksen: koetamme selvitä arjen vaatimuksista ja täyttää muiden asettamat odotukset, ja samalla menetämme kosketuksen omiin toiveisiimme. Olen aiemmin elämässäni saanut kuulla useammankin ivallisen kommentin itseni etsimisestä. Ehkä näillä ivailijoilla on niin vahva näkemys omasta polustaan ettei heidän tarvitse sitä koskaan etsiä. Tai sitten he kulkevat yleisesti hyväksytyn mallin mukaan, eivätkä edes uskalla tutkia mitä itse sisimmässään tahtovat. Minä nyt kuitenkin taas kerran etsin uudelleen yhteyttä sisimpäni ohjaukseen ja olen löytänyt muutamia loistavia työkaluja sekä harjoituksia, joita toivon voivani tulevaisuudessa jakaa myös muiden etsijöiden kanssa. Luon siis innolla visioita tulevaan vuoteen ja toivon kaikille rauhoittavaa, rentouttavaa sekä rakkaudellista joulun aikaa.



Tilaa uutiskirje sähköpostiin: