tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

8.7.2017

Lähdin eilen hölkkäämään metsäpolulle ja alkumatkasta hämmästelin mielessäni tukkoista oloani, mikä teki hölkkäämisestä vaivalloisen tuntuista. Huomaamattani mieleni virittyi itseni moittimiseen, mikä kuitenkin keskeytyi kun yllättäen kuulin päässäni äänen sanovan “Ei sillä ole väliä kuinka jaksat hölkätä, tärkeintä on että olet onnellinen”. Tuollainen lause tuntui minusta niin vieraalta alitajuisen mieleni ääneksi, että se havahdutti minut miettimään mistä tämä ääni tuli. Ympärilläni oli kaunis kesäpäivä, mikä tuntui maanpäälliseltä taivaalta muutaman päivän rankkasateen ja rännän jäljiltä. Aurinko lämmitti ihoani suloisesti, linnut lauloivat ympärilläni, eikä minulla oikeastaan ollut kiire mihinkään. Silti huomaamattani pääni sisällä jokin piiskuri aikoi moittia minua laiskuudesta ja velttoudesta, kun en tuntenut itseäni reippaaksi ja energiseksi. Toiminimeni Ajatusvoima on ollut olemassa jo 13 vuotta, enkä siitä huolimatta tunnu pystyvän käyttämään ajatusvoimaa kovin aktiivisesti hyödykseni - sitähän sanotaan, että kukin meistä pitää eniten ääntä juuri siitä mitä itse eniten tarvitsee.. Joka tapauksessa ajatusten lisäksi sisäiseen ääneemme vaikuttavat tietysti alitajunnassamme usein lymyilevät uskomukset ja asenteet, sekä tunteet, jotka kaikki käyvät kuin piirileikkiä keskenään vaikuttaen toinen toisiinsa. Mystisesti ajatusprosessit tuntuvat joskus olevan hitaita, eli vaikka kuinka jonkin asian ymmärrän ja sitä tietoisesti ajattelen, niin sen juurtuminen alitajuiseen mieleeni voi viedä valtavasti aikaa, kuten tässä onnellisuus-ajatuksessakin tuntuu käyneen. Tämä kaikkiin mindfullness- ja läsnäoloharjoituksiin jossain määrin sisältyvä ajatus on lopulta melko kapinallinen tässä suorituskeskeisessä nyky-yhteiskunnassamme: ollakseni onnellinen minun tarvitsee vain olla onnellinen. Ja minähän olin: tulvivan pikku puron ylittämiseksi minun oli riisuttava kengät ja sen tehtyäni huomasin kuinka ihanaa oli kävellä metsäpolkua paljain jaloin. Metsä tuoksui auringon lämmittäessä samalta kuin miltä muistan lapsena lämpimän maan tuoksuneen. Kun sain jalat riittävästi kuivumaan ja tossut takaisin jalkaan, niin hölkkämotivaatiokin löytyi siitä, että hyttyset iskivät kiinni ihooni heti, kun vauhti hidastui liiaksi. Toisaalta kestin sen kyllä kahlatessani takaisin puron toiselle puolelle ja nauttiessani sielläkin hiekkaisen polun tunnusta paljaiden jalkojeni alla.



Tilaa uutiskirje sähköpostiin: