tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

16.4.2013

Kevättalveni Lapissa lähenee loppuaan. Tämä on ollut hyvin opettavaista aikaa, vaikka oppi on pitkälti tullut eri tavoin kuin alunperin kuvittelin. Olen hiihtänyt enemmän kuin koskaan ja viettänyt tunteja ja taas tunteja metsissä ja tuntureissa. Olen tehnyt sen mieluiten aikoina, jolloin muita kulkijoita ei ole paljoa ollut, joten iltahämärän tunnit ovat tulleet minulle tutuiksi. Päivänvalon hiipumisessa ja yön laskeutumisen hetkessä on jotain taikaa: kaikki hiljenee, tähdet alkavat syttyä taivaalla ja tunturit näyttävät hohtavan valoa tummaa taivasta vasten. Aika katoaa. Tamän vaikutuksen huomasin käydessäni pääsiäisenä etelässä - vasta ruuhka-Suomeen palaaminen sai minut huomaamaan, että minulta on kadonnut krooninen tunne siitä, että aina on kiire jonnekin, vaikka tosiasiassa ei mitään kiirettä olekaan.

Yön kulkijana olen Lapissa ollut muutenkin, koska olen tehnyt osa-aikatöitä yösiivoojana. Alussa huomasin käyväni jonkinlaista sisäistä taistelua siitä miltä tuntuu kulkea siivoojan asussa kylpylähotellissa, jossa saatan törmätä “entisestä elämästäni” tuttuihin ihmisiin - siivoojan hommat kun eivät kai varsinaiselta menestysaskeleelta vaikuta kauppakorkean käyneen ja talouspäällikkönä työskennelleen ihmisen elämänkulussa. Tosin juuri talouspäällikkö-aikanani minulla oli työpaikan siivooja loistavana elämänopettajana. Hän oli jo eläkeiän saavuttanut pirteä nainen, joka kulki kesät-talvet polkupyörällä, eikä malttanut lopettaa siivoustöitä, koska piti työstään niin kovasti. Hän opetti minulle, että kun työtään tekee intohimolla ja itse sitä kunnioittaen, niin mikä tahansa työ on näyttäytyy muillekin arvokkaana. Joka tapauksessa olen tänä keväänä käynyt lävitse jonkinlaisen sisäisen prosessin sen asian kanssa, olenko yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa tehdessäni siivoojan töitä. Olen ihmisarvoni taas löytänyt ja tunnen lopullisesti luopuneeni entisistä identiteeteistäni. On aika puhdistavaa olla vain minä, ilman mitään ulkopuolisia määritelmiä, olla vain ihminen tein sitten mitä tahansa. Ehkä juuri tässä piilee se vapaus, jota olen pitkään ihannoinut - olen vapaa olemaan minä, juuri tällaisena kuin olen, todistelematta omaa arvoani kenellekään millään tavalla. Osaankohan jo? Sen elämä taatusti vielä testaa.

Nyt olen huhti-toukokuun vaihteessa innolla palaamassa saaristoon ja suunnitelmissa on Bergshagenin ihanan iniöläisen saaristotalon rauhassa pitää myös muutama ohjattu viikonloppu, jotka saavat jo nyt sydämeni hymyilemään. Viime kesän tapaan tarjolla on yhdessä Bergshagenin Sadun kanssa luotsattu arjesta irroittava Hengähdystauko sekä kesä- että elokuun lopussa. Satu opiskelee tällä hetkellä Uniohjaajaksi, joten kiehtovaa unityöskentelyä on luvassa luontoyhteysharjoitusten, liikkumisen, äänirentoutusten ja kaiken muun lisäksi. Heinäkuun lopulla saan Ruotsista vieraakseni ystäväni, Vapauttavan tanssin ohjaaja Tuija Daalenstiernan, jonka kanssa pidämme täysikuun tanssiviikonlopun 19.-21.7. Silloin keskitymme chakratyöskentelyyn sen monissa muodoissa, teemme kundalinijoogaa ja tanssimme, tanssimme ja tanssimme. Ja tietysti sisältä vaaleanpunaiseksi maalattu kesähoitolani on koko kesän valmis vastaanottamaan asiakkaita tuulen humistessa rauhoittavasti lähimetsän puissa. Muutama hoitopäivä on suunnitelmissa Turkuunkin, joten toivottavasti tapaamme.



Tilaa uutiskirje sähköpostiin: