tämä on päiväkirjamaista tekstiä ajatuksissani avautuvista asioista aina sopivilla hetkillä. sivun alalaidasta voit tilata sähköpostiisi uutiskirjeen, jonka kautta saat mielenkiintoisimmat päivitykset ja tietoja ajatusvoiman järjestämistä tapahtumista heti tuoreeltaan.

8.11.2010

Mystisellä tavalla olen matkannut Pohjois-Amerikassa ilman minkäänlaista ennakkosuunnittelua. Haitissa työskennellessäni tunsin tarvitsevani tauon muistaakseni, että olemassa muutakin elämää kuin avustustyö. Palasin siihen minkä koen suurelta osin antaneen minulle voimaa suunnata elämääni siihen suuntaan, minkä koen itselleni arvokkaaksi. Matkasin siis Portlandiin seuraamaan uudelleen Nia White Belt koulutuksen ja osallistumaan kaiken tasoisille ohjaajille järjestettyyn viikonloppuun. Tuntui äärimmäisen hyvältä palata takaisin Nian perusperiaatteisiin ja kehokeskeiseen työskentelyyn. Huomaan selkeästi kehoni reagoivan stressaavaan ympäristöön ja siihen ettei minulla ole vapautta liikkua, kuten haluaisin. Se muuttuu liikkumattomammaksi pikkuhiljaa ja pystyn aistimaan tämän vasta kun vapautumista alkaa taas tapahtua. Meillä jokaisella on kai yksilöllinen tapa purkaa stressiä ja minulla se on selkeästi luontevimmin liikkumisen kautta.

Karibian lämmön jälkeen minulle oli jonkinlainen järkytys laskeutua sateisen koleaan syyssäähän, varsinkin kun olin pakannut vain tropiikkia varten. Vaaleanpunaiset tennarini olivat koko ajan märät jatkuvasta vesisateesta ja pikkuhiljaa minun oli ostettava lisää vaatteita kylmempiin oloihin. Alkupäivinä mietin, miksi ihmeessä minun piti lentää tänne syksyyn, kun olisin voinut jäädä etelän auringon lämpöön. Onneksi koulutus tuntui niin antoisalta, etten jäänyt tätä katumaan. Tärkein minulle syntynyt oivallus oli, että edelleenkin tahdon tappaa sisäisen innostukseni, vaikka olen jo yli kuusi vuotta pyrkinyt noudattamaan Nian ensimmäistä periaatetta siitä, että voimme valita asenteeksemme ilon. Kun se on kantava voima elämässämme, niin voimme ottaa ikävätkin kokemukset rakentavammin vastaan ja pyrkiä selviämään niistä mahdollisimman vähällä kärsimyksellä. Kun valitsen ilon, niin pyrin tekemään kokemuksista itselleni mahdollisimman miellyttäviä. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta kumma kyllä ei ihan sitä ole, koska me ihmiset tahdomme jäädä kiinni tunteisiimme. Suremme ylettömästi, suutumme järjettömästi tai moitimme itseämme täysin turhaan. Huomasin syyllistyväni tähän kun minut valtasi lapsekas into päästä tanssimaan uusia Nia rutiineja saadessani ne käteeni. Sisäinen ääneni kertoi minulla olevan vielä työstämättä osa viimeistäkin rutiinia, joten en voi siirtyä uuteen ennen kuin olen oppinut sen kunnolla. Tajusin sisälläni puhuvan lapsuuden ankaran opettajan tai vanhemman, joka vaatii täydellistä suoritusta, jotta voisin olla hyväksytty. Kuinka turhaan minä tällaista ääntä enää kuuntelen? Miksi en anna itseni vapaasti tehdä asioita, joista pidän ja joista innostun? Tämä on nyt uusi tavoitteeni – elää elämääni varjellen innostusta ja etsien mielihyvää. Minun ei tarvitse rankaista itseäni mistään ja toivon ettei kenenkään muunkaan tarvitse.


Tilaa uutiskirje sähköpostiin: